“ARVOSTELU KIRJASTA Kaj Ekholm & Yrjö Repo (2021) LUKEMISEN AIKA. Eikö Suomessa lueta tarpeeksi?

ARVOSTELU KIRJASTA Kaj Ekholm & Yrjö Repo (2021) LUKEMISEN AIKA. Eikö Suomessa lueta tarpeeksi? Helsinki: Siltala. (298 sivua)

Kaj Ekholmin ja Yrjö Revon toimittama ja pääosin kirjoittama Lukemisen aika erittelee ja puntaroi kirja-alan, kirjallisuuden ja lukemisen käymistilaa 2020-luvun Suomessa. Se pyrkii ennen muuta vastaamaan kysymyksiin: Miten lukeminen ja kirjallisuus muuttuvat digiajalla? Onko kirjallisuus edelleen merkittävä osa suomalaista kulttuuria vai museoituuko se?

Kirjojen lukemisen ja lukemattomuuden merkityksestä

Kirjallisuuden lukemisesta ja sen muutoksesta 2000-luvun Suomessa monet tahot huolissaan. Pelkoa kannetaan siitä, että kirjojen (vähimmäismitan täyttävä tekstikokonaisuus, jolla ISBN-tunnus) lukeminen on tasaisessa laskussa. Erityisesti lukuinnon pudotus näkyy 1990-luvulla ja myöhemmin syntyneiden elämäntavoissa ja harrastuksissa. Mikäli trendi jatkuu koko 2020-luvun, niin kirjojen lukeminen hiipuu asteittain.

Tilanteen kriitikot näkevät, että kirjojen lukemisen supistumisella on dramaattisia seurauksia. Kirjallisuuden puolustajat katsovat, että kirjallisuus on opettanut yksilöitä ja jopa Suomea kansakuntana ymmärtämään itseään.

Kirjojen merkitystä korostavat väittävät myös, että ne, jotka eivät lue ja hyödynnä kirjallisuutta, syrjäytyvät työelämässä ja arkielämässä.

Suomeksi kirjoitetun kirjallisuuden laaja harrastaminen on pitänyt suomen kielen elinvoimaisena. Netissä lukeminen ja sinne kirjoittaminen ovat nostaneet englannin asemaa ja suomi on muuttumassa finglishiksi. Tämän lisäksi sosiaalisen median viestintäkanavat (esim. Twitter) muuttaa kielen kommenteiksi, iskulauseiksi ja visuaalisiksi merkeiksi.

Kirjoja rakastavien kulttuuri-ihmisten lisäksi kirja-alan ammattilaiset, kamppailevat kirjojen puolesta. Kustantajat, kirjakauppiaat ja kirjastoalan työntekijät ovat luonnollisesti huolissaan jo omasta työllisyydestään. Osa karsastaa mahdollista toimenkuvansa muutosta: esimerkiksi kirjastovirkailijat pelkäävät sitä, että heistä tulee lähinnä vapaa-ajan ohjaajia.

Lukemisen aika lukemisen aikalaisdiagnoosina

Kansalliskirjaston johtajana toiminut Kaj Ekholm ja kustannus- ja kirjakauppa-alalla työtään tehnyt Yrjö Repo murehtivat kirjassaan Lukemisen aika kirjallisuuden lukemisen tilaa Suomessa.

Tilanteen parantamiseksi he tarjoavat “rakenneanalyysin”, jonka avulla kirja-ala voi yrittää välttää karilleajon. Analyysin tulokset ilmenevät parhaiten Ekholmin kirjoittamissa pääluvuissa Lukeminen verkon aikakaudella, Kirjallisuus on antanut elämällemme muodon ja Lukemisen rakenteet muuttuvat.

Ensimmäisessä näistä luvuista Ekholm erittelee ensinnäkin kirjallisuuden tehtäviä. Lähtökohtaisesti hän painottaa sitä, että erilaisten tekstien lukeminen on perustava ihmisen lajiominaisuus. Lukemalla ymmärrämme itseämme ja muita.

Pääluvussa Lukeminen verkon aikakaudella Ekholm tarkastelee kirjojen yhteyttä virtuaaliseen teknologiaan ja erittelee “siirtymälukemisen” merkitystä. Tällä Ekholm tarkoittaa lukemisen siirtymistä kirjoista toisiin alustoihin ja formaatteihin eli “luetaan” e-kirjoja, äänikirjoja, verkkolehtiä, verkon ilmaisaineistoja ja roolipelien dialogeja”. Hänen mukaansa tämä surkastuttaa lukemista.

Uuden virtuaalisen teknologian ja perinteisen kirja-alan liitto ei hänen mukaansa merkitse synergiaetua molemmille. Se ei pelasta kirjastoja ja kirjakustantajia. Uutuudet eli ennen kaikkea sähkökirja ja äänikirja eivät ole lisänneet kirjakauppojen myyntilukujen kokonaisuutta eivätkä ole kasvattaneet kirjallisuuden lukijamääriä ja lainauslukuja.

Kirjoittajan mukaan elämme 2020-luvulla yhtenäiskulttuurin jälkeistä aikaa, jossa yksilöllisyys hallitsee. Tämä näkyy sekä lukemisen tavoissa että luettavien kirjojen sisällössä. Nettilukeminen näyttää lisäävän lukemisen tarjontaa ja lukijan valinnan vapautta, vaikka se onkin digitaalisten järjestelmien (esimerkiksi Amazon ja Google) rajoittamaa. Nettiajassa luetaan ja kuunnellaan tietokirjallisuuden puolella yhtäällä erilaisia self-help tekstejä ja toisaalla elämänkertoja olivatpa ne kirjan muodossa tai eivät. Kaunokirjallisuudessa kirjailijoiden henkilökohtaiset tunnustukset esimerkiksi autofiktioina ovat suosittuja uudentyyppisten lukijoiden piirissä. Ekholmin mielestä tämäkin heikentää kirjallisuuden voimaa ihmisyyden ymmärtäjänä.

Luvussa Lukemisen rakenteet muuttuvat Ekholm kokoaa yhteen niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat kirjallisuuden arvonlaskuun Suomessa. Yksi tärkeää syy kirjallisuuden inflaatioon on kirjallisuuden viihteellistyminen, mikä näkyy muun muassa dekkareiden ja romanttisen kirjallisuuden tarjonnan kasvuna. Viihteellistynyt kirjallisuus ei ole avannut portteja vakavampaan kirjallisuuteen.

Tässäkin yhteydessä Ekholm syyttää kustantajia ja kirjasto-alaa väärästä strategiasta. Yhtäällä halutaan pitää kiinni perinteellisestä kirjallisuudesta ja sen lukijoista samalla kun tehdään myönnytyksiä, joilla yritetään houkutella digiajan yleisöä vaikkapa äänikirjoilla sekä upeilla uusilla kirjastoilla, joissa on kirjoja yhä vähemmän.

Esittämässään kirjallisuuden lukemisen diagnoosissa Ekholm mieltää muutokset voittopuolisesti negatiivisena. Ekholm vertaa tilannetta lentokoneeseen. Lento etenee ja tarjoilu pelaa matkustamossa, vaikka osa lentokoneen henkilöstöstä ja matkustajistakin haistaa palaneen käryä.

Kirjallisuuden muuttuva lukijakunta

Numerotietoa kirjallisuuden tuottamisen ja kuluttamisen muutoksesta tarjoaa Yrjö Revon laatima pääluku Mitä tilastot kertovat kirjallisuudesta ja lukemisesta?

Tästä voi poimia kiintoisia lukuja. Ensinnäkin painetun kirjallisuuden tuotannon huippu Suomessa sijoittuu jo vuoteen 2006. Tämän jälkeen on ollut tasaista laskua lukuun ottamatta koronavuotta 2020. Toiseksi kustantajat ovat pyrkineet tasoittamaan tilannetta kirjan uusien formaattien avulla. Niinpä vuonna 2020 yleisen kirjallisuuden kappalemääreisestä myynnistä 51 prosenttia oli e-kirjoja tai kuunneltavia äänikirjoja. Kolmanneksi hätkähdyttävää on se, että Suomi-lukee tutkimuksen vastaajat käyttivät yleiseen kirjallisuuteen kuuluvien kirjojen ostoon vain 105 euroa vuonn 2020.

Lukemisen tulevaisuuskuvat

Tulevaisuutta luotaa myös Ekholmin kirjoittama pääluku Lukemisen tulevaisuus. Tekijä on tuottanut kolme skenaariota eli tulevaisuuskuvaa.

Ekholmin mukaan kirja-ala ja lukeminen Suomessa saattaa suuntautua jonkin seuraavien skenaarioiden suuntaiseksi: 1) Kaikki ympärillämme on muutoksessa, mutta emme halua puuttua siihen liiaksi, 2) Kaikki on vaihtanut paikkaa, olemme digitaalinen kansakunta ja 3) Pahin on tapahtunut.

Ensimmäisessä skenaarion ydin on siinä, että kirja-alan sopeutuu passiivisesti ulkoisen toimintaympäristön muutoksiin. Tähän liittyen selaileva siirtymälukeminen voittaa perinteellisen kirjan edellyttämän pohtivan lukemista. Samalla kirjallisuus yksipuolistuu. Muutamat bestseller-kirjat haukkaavat kirjojen myynnistä alati kasvavan annoksen.

Toisessa tulevaisuuskuvassa Ekholm painottaa sitä, että lukijakunta fragmentoituu yhä enemmän. Enemmistö lukijoista hyödyntää vain uudenlaisia tekstejä uusin metodein. Vain pieni osa lukijoista pitäytyy traditionaalisen kirjan kuluttajina.

Kolmannessa skenaariossa Pahin on tapahtunut Ekholm tulkitsee tilanteen sellaiseksi, että kirjallisuus on “asetettu verkon reunalle”. Se on jäämässä pienen marginaaliryhmän harrastukseksi.

En osaa sanoa sitä, onko Ekholm muotoillut nämä skenaariot kirjallisuuden lukemisen epätoivottavasta tulevaisuudesta “itsensä tuhoaviksi ennusteiksi”. Hän ei eksplikoi sitä, miten näitä tulevaisuuden negatiivisiksi koettujen näkymien toteutumista estettäisiin. Ekholm puolustaa kirjallisuuden merkitystä suomalaisessa kulttuurissa abstraktein ja ylevin argumentein:

“Kirjallisuutta tarvitaan monimutkaistuvassa maailmassa, sillä ymmärtämisen tarve on loputon. Ihminen ei elä tiedosta, vaan asioiden välisestä ymmärryksestä. Kun lukija lukee, kirja lukee lukijaansa ja rakentaa häntä”,

Ekholm haluaa myös sitä, että rakenneanalyysin tulisi virittää keskenään kilpailevia kirja-alan toimijoita luomaan yhteistä toimintastrategiaa kirjallisuuden pelastamiseksi.

Kolmanneksi kirjoittajat esittävät lyhyesti myös muutamia konkreettisia keinoja kirja-alan kielteisen kehityksen katkaisemiseksi. He ehdottavat ensinnäkin kirjailijoiden apurahajärjestelmän uusimista ja kirjallisuuden tuottamiselle korotettua valtion tuotantotukea. Yksi parannuskeino olisi kirja-alan tuotantoa ja kuluttamista koskevan numerotiedon kokoamiseen ja analyysiin keskittyvän tilastoyksikön perustaminen.

Onko syytä lukea Lukemisen aika?

Vaikka en vertaisi kirjallisuuden lukemista vähentymistä suomalaisen nyky-yhteiskunnan ympäristömuutoksen ja yleisen yhteiskunnalliseen eriarvoisuuden olemassa-oloon kaltaisiin ongelmiin, niin kirjallisuuden lukemisen haurastuminen on aihe, joka vaatii tutkimista, keskustelua ja poliittisia tekoja.

Ekholmin ja Revon Lukemisen aika on kirjallisuuden ja lukemisen nykytilasta kiinnostuneille suositeltava kirja. Se tarjoaa asiantuntevaan analyysiin pohjaavan kokonaiskuvan ja kantaaottavan tulkinnan tilanteesta. Ekholmin neljässä pääluvussa esittämä rakenneanalyysi on teoksen parasta antia.

Mutta: onko kirja eli melko pitkä kirjoitettu tekstikokonaisuus vielä 2020-luvun lopussakin lukemisen ainoa kohde? Voiko ajatella, että kirjoitetun tekstin kuunteleminenkin on laajassa mielessä lukemista? Onko syytä ottaa huomioon, että kirjoitettuja ja luettavia tekstejä voi tuottaa ja kuluttaa myös sosiaalisessa mediassa, vaikka ne eivät kirjan mittaa täyttäisi? Eivätkö myös laajat podcastit ja blogit ovat arvokkaita lukemisen ja kirjoittamisen kohteita?

Tarinat eivät tulevaisuuden maailmassa katoa, mutta mikä on perinteisen kaunokirjallisuuden asema näillä tarinamarkkinoilla? Mihin tarvitaan tietokirjallisuutta, kun kaiken tiedon saa netistä vaikkapa googlaamalla?”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.