”Mistä yhteiskuntapolitiikassa on kyse? Ideoiden ja peruskäsitteiden merkityksestä.
(Tämä kirja-arvio on ilmestynyt lehdessä Yhteiskuntapolitiikka 91 (2026):4.)
Arvosteltava kirja:
Ville-Pekka Sorsa, Antti Alaja & Joel Kaitila: Ideat yhteiskuntapolitiikassa. Vastapaino: Tampere, 2026.
, Jos olet kiinnostunut siitä, miten politiikalla voi vaikuttaa yhteiskunnan muuttamiseen ja mikä on ”ohjelmallisen yhteiskuntapolitiikan” rooli vaikuttamisessa ja jos sinua kiinnostaa ideoiden ja peruskäsitteiden merkitys 2020-luvun Suomen – ja oikeastaan koko maailman – yhteiskunnallisten ongelmien hallinnassa, niin tässä arvioitava kirja on syytä ottaa lukulistallesi.
Teos on tekijätrion (Sorsa, Alaja ja Kaitila) kirjoittama Ideat yhteiskuntapolitiikassa. Se on tekijöiden mielestä ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys yhteiskuntapoliittisen ideatutkimuksen antamista työkaluista yhteiskuntapolitiikan ymmärtämiseen ja selittämiseen. Sitä voi heidän mukaansa lukea oppikirjamaisena johdatuksena yhteiskuntapolitiikan ideoihin ja niiden tutkimisen. Kirjoittajat haluavat lisätä ihmistieteilijöiden, yhteiskuntapolitiikan opiskelijoiden ja sekä muiden yhteiskuntapolitiikasta ja sen tutkimuksesta kiinnostuneiden ymmärrystä yhteiskuntapolittiisen ideatutkimuksen luonteesta ja nykytilanteesta.
Esityksen fokus on suunnattu yhteiskuntapolitiikan idealistisiin muovaajiin, kuten ideologiat, aatteet, peruskäsitykset ja ideat. Kirjassa Ideat yhteiskuntapolitiikassa tarkoitetaan peruskäsitteellä (perusidealla) ajatusrakennetta, joilla on viisi keskeistä ominaisuutta: 1) Toiminnan orientointi, 2) kognitiiviset ja normatiiviset ulottuvuudet, 3) kantajasidonnaisuus, 4) erityisuus ja 5) monimerkityksellisyys. Tiivistäen ideoilla on kyky ohjata yhteiskunnan toimijoita/kantajia (esimerkiksi poliittinen puolue) luoden niille erillisiä tai (ja) yhteisiä merkityksiä ja toimintoja. (Sorsa ym. 2025, 16)
Teoksessa Ideat yhteiskuntapolitiikassa esitetään, että ideoilla on merkittävä rooli käytännön yhteiskuntapolitiikan muutoksessa. Kirjoittajat pitävät
ideoita keskeisinä ja jopa tärkeimpinä yhteiskuntapolitiikan (sekä tutkimuksena että politiikkana) suunnan määrittäjinä. Kirjan ovat kirjoittaneet Ville-Pekka Sorsa, Antti Alaja ja Joel Kaitila. Sorsa työskentelee Helsingin yliopistossa tutkimusjohtajana, Alaja on asiantuntija Uuden talousajattelun keskuksessa ja Kaitila on yhteiskuntapolitiikan tutkija Jyväskylän yliopistossa.
Yhteiskuntapolitiikka tarkoittaa suomalaisessa keskustelussa yhtäällä yhteiskunnallista ilmiötä eli käytännön hallinnan ja ohjausmekanismia (lähes samaa merkitsevä ilmaus ”public policy” englanniksi). Se nähdään Suomessa merkittävänä osana kaikkea laajasti ymmärretyn yhteiskunnan (politiikan, talouden, kansalaisyhteiskunnan) suuntaamista. Yhteiskuntapolitiikka ei Suomessa rajoitu julkisen vallan toteuttamaan yhteiskuntapolitiikkaan kuten vaikkapa Isossa-Britanniassa. Politiikkana se koostuu ennen muuta sosiaaliturvapolitiikasta, työpolitiikasta ja ympäristöpolitiikasta. Teoriana sen katsotaan tarkoittavan yhtä yhteiskuntatutkimuksen lohkoa ja tieteenalaa. Tällöin on kyse yhteiskuntapoliittisesta teoriasta ja tutkimuksesta.
Ilmastonmuutoksen, geopoliittisten murrosten, talouden rakenteellisteen ongelmien ja väestön ikärakenteen muutoksen kaltaiset haasteet ovat tuoneet yhteiskuntapolitiikkaan suurta epävarmuutta. Sorsa, Alaja ja Kaitila korostavat, että epävarmoina aikoina ideoilla on suuri merkitys politiikan suunnan näyttäjänä. Uusien ideoiden avulla voidaan etsiä ratkaisuja suuriin yhteiskunnallisiin ongelmiin ja löytää toimijoiden välisiä koalitioita niiden ratkaisemiseen. Ideat saavat toimijat näkemään yhteisiä intressejä ja antavat pohjapiirustuksia yhteiskunnan rakenteiden ja käytäntöjen muuttamiseen.
Teoksessa Ideat yhteiskuntapolitiikassa ideoita pidetään nykytutkimuksessa keskeisenä ja eräiden tutkimussuuntausten mukaan jopa tärkeimpänä yhteiskuntapolitiikan suunnan määrittäjänä. Mihin väite perustuu? Onko kyseessä vain tutkimuksen yhden koulukunnan eli ideatutkimuksen imperialistinen manifesti vai onko väitteelle riittävät perustelut?
Kirjoittajat eksplikoivat niukasti yhteiskuntapoliittisen ideatutkimuksen eroja suhteessa sen kanssa kilpaileviin tutkimuksen ja teorian suuntauksiin, jotka omalla tavallaan ja oman terminologiansa turvin ovat eritelleet ideoiden (ideaalisten/idealististen tekijöiden) merkitystä yhteiskuntapolitiikan suuntaamisessa ja toteuttamisessa. Näitä ovat poliittinen taloustiede (esim. Menger, Hirschman ja Streeck), ideologiatutkimus (mm. Marx, Mannheim ja Gramsci), maailmankatsomusten (esim.Weber) tutkimus, aatehistoria (mm. Lovejoy) ja uusmarxilainen teoria (esim. Deleuze ja Guattari) sekä uusi institutionalismi (ks. Herranen 2022). Jonkinlaisena haastajana ideatutkimuksen metodologialle kirjoittajat näkevät narratiivisen analyysin, retoriikka analyysin ja kehysanalyysin. Diskurssianalyysia (eikä muun muassa Stuart Hallin edustamaa kriittistä diskurssianalyysia) eivät juurikaan käsittele.
Sorsa, Alaja ja Kaitila rakentavat ylimalkaisesti kilpailijoistaan sellaiset kevyet olkitontut, jotka heidän on helppo puhaltaa nurin. Ideologiatutkimukseen sisältävän ideoidentutkimuksen tyrehtymisen, ainakin niin sanotuissa länsimaissa ja etenkin Amerikassa, syynä he näkevät ennen muuta edistyskertomuksen, jossa edistys nähdään historian perustavimpa liikevoimana, kohtaaman tuomion. Kertomuksen katsottiin tuolloin olevan tärkeä syypää muun muassa kansallissosialismin ja kommunismin hirmuhallintoihin. Aatehistorian tutkimus, erityisesti Lovejoyn edustamana, on puolestaan Sorsan ja kumppaneiden mukaan virheellistä, koska se ylikorostaa ”yksikköideioiden” (unit-ideas) merkitystä. Aatehistoria näkee nämä pysyvinä sekä muuttumattomina ajatusrakenteina (ideoina), jotka saavat eri aikoina ja paikoissa erilaisia ilmenemisen muotoja, joiden syvin olemus ole ei muutu.
Minua Ideat yhteiskuntapolitiikassa-kirja kiinnosti alun perin siksi, että se oli ottanut tehtäväkseen antaa lukijalle vastauksia moniin kysymyksiin koskien käytännön yhteiskuntapolitiikan muotoutumista. Miksi ideoilla on niin suuri merkitys yhteiskuntapolitiikalle? Mitä ideat ovat ja mistä ne tulevat yhteiskuntapolitiikkaan? Miten ideoita käytetään ja miten vaikuttavat päätöksenteossa? Miten ideoita ja niiden vaikutuksia yhteiskuntapolitiikassa voidaan tutkia tieteellisesti?
Ideoiden, innovaatioiden ja ideologioiden vaikutuksesta suomalaisen yhteiskuntapolitiikan käytäntöön ja hyvinvointivaltion kehitykseen on keskusteltu aktiivisesti parisen kymmentä vuotta. Tältä osin yksi ensimmäisiä puheenvuoroja on Johannes Kanasen ja Juha Saaren toimittama ja yhteensä 15 henkilön kirjoittama teos Ajatusten voima: ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa vuodelta 2009 (Kananen & Saari 2009). Antti Kariston ja Jussi Simpuran Hyvinvoinnin historiaa Ajankuvia Suomesta vuodelta 2026 lienee puolestaan tuorein aihepiiriä tarkastellut kirja (vrt. Virtanen 2026).
Kanasen ja Saaren kokoama Ajatusten voima otti esiin sekä yhteiskuntapolitiikan (sosiaalipolitiikan) tutkimuksessa että etenkin käytännön yhteiskuntapolitiikan ja hyvinvointivaltion muutoksen ymmärtämisessä hyödynnettäviä ideoita ja peruskäsitteitä. Näitä ovat tiivistäen esitettyinä: 1) Pekka Kuusen 60-luvun sosiaalipolitiikka, 2) idea lasten kotihoidon tuesta, 3) luova tuho, 4) kilpailukyky ja tuottavuus, 5) moraali ja kannustin rakenteet, 6) köyhyys ja sosiaaliturvan universaalisuus, 7) ikäpolitiikka, 8) perustulo, 9) eurooppalaiset ja globaalit ideat ja 10) köyhyyden vähentäminen.
Kirjassa Ideat yhteiskuntapolitiikassa on tarkasteltu muutamia esimerkkejä ideoiden ja peruskäsitteiden liitännästä käytännön suomalaiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Esityksen johdannossa tuodaan esiin ideat kestävä kehitys ja julkisen talouden kestävyysvaje. En kuitenkaan saanut kirjaa lukiessani mitään lisävalaistusta ja uutta tietoa siihen, kuinka näistä mielestäni nämä ideat ovat toimineet käytännön yhteiskuntapolitiikan viitekehyksinä Nyky-Suomessa. Idea politiikan ”monikriisistä” (polycrisis) mainitaan kirjan lopussa; mutta sen vaikutusta käytännön yhteiskuntapolitiikkaan ei arvioida.
Ainoa yhteiskuntapoliittinen idea, jonka päätymistä ja vaikutusta yhteiskuntapolitiikkaan syventyneesti kirjassa tarkastellaan ja josta opin uutta, on idea kilpailukyvystä ja siihen liittyvä Juha Sipilän hallituksen tuottama kilpailukykysopimus (kiky-sopimus). Sopimuksen tavoitteena oli sitouttaa työmarkkinajärjestöt Suomen kilpailukyvyn nostamiseen alentamalla yksikkötyökustannuksia. Täten työn tuottavuuteen suhteutetut työllistämiskustannukset alenisivat kilpailijamaihin verrattuna. Teoksessa Ideat yhteiskuntapolitiikassa eritellään tämän sopimuksen syntyä ja ennen muuta sitä, kuinka yhteiskunnalliset toimijat (erityisesti hallitus ja työmarkkinajärjestöt) saattoivat idean kustannuskilpailukyvystä käytäntöön monipolvisten ja pitkien neuvottelujen tuloksena.
Ideat yhteiskuntapolitiikassa teoksen kirjoittajat olivat asettanut esitykselleen korkeat tavoitteet: esityksen tulee olla ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys kansainvälisestä ja kansallisesta yhteiskuntapoliittisen ideatutkimuksesta ja sen antamista työkaluista ymmärtää ja selittää käytännön yhteiskuntapolitiikkaa. Kirjoittajien mielestä esitys tarjoaa oleellista luettavaa kaikille yhteiskuntapolitiikan tekijöille, yhteiskuntapolitiikkaa seuraaville asiantuntijoille sekä vaikuttamistyön ammattilaisille. He katsovat kirjan toimivan samalla johdatuksena yhteiskuntapolitiikkaan ja sen tutkimukseen. Myös omat odotukseni teokseen ensi kerran tutustuessani olivat suuret. Itseäni kiinnosti erityisesti ensinnäkin yhteiskuntapoliittisen ideatutkimuksen suhde ideologiatutkimukseen ja toiseksi se, kuinka ideat (erityisesti tutkimuksen generoimat ideat ja käsitteet) vaikuttavat yhteiskuntaelämän muotoutumiseen käytännössä.
Suhteessa näihin odotuksiin kirja on pettymys. Ensinnäkin kirjan perusratkaisu jakaa tarkastelu ideatutkimuksen erittelyyn ja yhteiskuntapoliittisen käytännön analyysiin ei toimi. Osat eivät keskustele riittävästi toistensa kanssa. Tämän kirjoittajatkin myöntävät esittäessään, että jos lukijaa ei kiinnosta ideatutkimuksen historia, niin hän voi hypätä suoraan lukuun Ideoiden asema ja merkitys yhteiskuntapolitiikassa (Sorsa ym, 2026, 28). Minusta kirjoittajien ei tulisi kertoa lukijoilleen, että he voivat jättää lukematta kolmanneksen kirjasta. Tämänkaltaisia kirjoittajien suosituksia tulisi kustantajan karsia. Teoksessa Ideat yhteiskuntapolitiikassa monet asiantuntevat ideatutkimuksen analyysin tuottamat helmet (ennen muuta oivallukset koskien yhteiskuntapoliittisten ideoiden eri ulottuvuuksia) eivät suuntaa hedelmällisesti yhteiskuntapolitiikan käytännön erittelyä.
Edelliseen liittyen julkaisusta olisi voitu tehdä kaksi kirjaa. Ensinnäkin ideatutkimuksen teorioiden ja niiden historiaan keskittynyt esitys ja toiseksi esitys yhteiskuntapoliittisten ideoiden merkityksestä käytännön yhteiskuntapolitiikkaan viime vuosikymmeninä. Nyt kirjassa luvussa Ideoiden asema ja merkitys yhteiskuntapolitiikassa eritellään kysymystä vain 85 sivussa. Tästä teemasta en saa vastoin toivomuksia merkittävää uutta ymmärrystä kuin vain koskien kilpailukykysopimusta. Tästä oppi sen, että ideat voivat saada kannatusta käytännössä käytännön yhteiskuntapolitiikassa vain jatkuvien eri osapuolten neuvottelujen ja lehmänkauppojen avulla. Pelkkä ideoiden tuoreus, omaperäisyys ja vetovoimaisuus eivät riitä saamaan aikaan käytäntöjen muutoksia.
Kirjan Ideat yhteiskuntapolitiikassa esitystapa ei mielestäni muutenkaan oikein onnistunut. Luvussa Yhteiskuntapolitiikan ideoiden tutkimuksen juuret ja lähtökohdat esitellään noin parisen kymmentä teoriaa. Niitä tarkastellaan kirjoittajien mukaan teorioiden omista lähtökodista käsin. Menettely sopii heidän mielestään pyrittäessä yleisesitykseen. En ole samaa mieltä, koska teorioiden vertailu saatikka niiden käytäntöyhteyksien analyysi jää täten vähäiseksi. Nyt 50 sivulla eritellään vuoron perään erilaisia yhteiskuntapoliittisen ideatutkimuksen teorioita, kuten Hallin politiikkaparadigma, diskursiivinen insitutionalismi, uusi institutionalismi ja kannattajakoalitioiden tutkimus. Tämä seikka nostaa esiin yleisemmän kysymyksen tarvitaanko ”wikipedian aikakaudella” (puhumattakaan tekoälyohjelmien käyttöä) sellaisia tiedekirjoja ja tieteellisiä yleisesityksiä, joissa teorioita lähinnä esitellään niiden omista lähtökohdista käsin. Minusta yleisesityksen ja johdannon johonkin tutkimusteemaan tulee olla synteettinen ja kantaaottava tekijän puheenvuoro eikä virkamiesmainen puolueeton kuvaava selvitys.
Ideat yhteiskuntapolitiikassa on kirjoittajien mukaan yleisesitys ideoista yhteiskuntapolitiikassa. Sorsa ja kumppanit luottavat neutraalin johdattelun voimaan. Toki he ottavat tiukasti kantaa siihen, että ideoiden erittelyyn fokusoituva tarkastelutapa on hedelmällisin ja paras tapa jäsentää ideoiden merkitystä yhteiskuntapolitiikassa. Mutta: tähän koulukuntaan luettavia teorioita he vain esittelevät välttäen vahvoja vertailuja ja kannanottoja. Sorsan, Alajan ja Kaitilan puolueeton ja virkamiesmäinen esitystapa teki heidän kirjansa lukemisen rankan vuorelle nousun, jonka halusin pari kertaa keskeyttääkin.
Yhteiskunnan ja historian ymmärtämisen ydindilemma on mielestäni se, kuinka yhteiskunnallisia muutoksia selitetään ja mikä on ideaalisten tekijöiden (aatteet, ideat, peruskäsitykset ja lähtökohtaolettamukset ym.) suhteessa materialisiin tekijöihin (esim. teknologia, väestömuutos sekä talouden rakenteet ja ”välttämättömyydet). Minusta materiaaliset tekijät ovat muutoksen toimeenpanijana ensisijaisia. Ideaaliset tekijät voivat tuottaa yhtäällä uusia inspiroivia ideoita tietyn suuren muutoksen aloittamiseksi ja toisaalla siunata ja legitimoida jo toteutuneen murroksen. Tuskin Rankan vallankumouksen tai ”länsimaisen demokratian” eteneminen 18001900-luvuilla oli nimenomaan seurausta ajatustapojen (em. valistusfilosofia ja liberalismin ohjelmat) muutoksesta ja sen voimasta muuttaa historiaa. Minusta yhteiskunnallista muutosta voi selittää vain tutkimalla yhteiskunnallista käytäntöä, jonka ytimessä ovat yhteiskunnalliset oliot, jotka toimivat ennen muuta materialistisessa mutta myös idealistisessa kontekstissa. Suhteessa tähän jatkumoon (ideaaliset kontra materiaaliset tekijät) Ideat yhteiskuntapolitiikassa painottaa vahvasti ideaalisia tekijöitä eli ajattelun muutoksen merkitystä maailman pelastamiseksi.
Itse en saanut arviotavasta kirjasta sitä uutta ja ymmärrystäni merkittävästi syventävää tietoa ideoiden luonteesta ja merkityksestä yhteiskuntapolitiikassa, jota toivoin. Silti esitykseen tutustuminen oli vaivan arvoista. Lukijan ei ehkä kannattaa odottaa kirjasta Ideat yhteiskuntapolitiikassa liikaa. Silloinhan siihen ei ainakaan pety. Melko negatiivisesta arvioinnista huolimatta, suosittelen esitykseen tutustumista.
Kirjallisuusluettelo
Herranen Olli (2022) Invisible order. A relational approach to social insitutions. Champ: Palgrave Macmillan. Kananen Johannes ja Juha Saari (toim.). (2009) Ajatusten voima: ideat hyvinvointivaltion uudistamisessa. Helsinki: Minerva. Virtanen Matti (2026) Hyvinvoinnin nollapisteestä tähän päivään. Kirja-arvio teoksesta Antti Karisto & Jussi Simpura: Hyvinvoinnin historiaa Ajankuvia Suomesta Gaudeamus. Yhteiskuntapolitiikka, 91 (2026): 2, 194-198.”