Tapio Rautavaara lauloi 1950-luvulla, että ”Jos harmin huolen sattumukset on mun edessäin, niin ota vastaan ne viheltäin”. Samaa laulua laulaa yksilötasolla positiivinen psykologia, työpaikkojen tiimivalmennus ja vaikkapa YLE kansallisella tasolla vaatien yksinkertaisia positiivisia ratkaisuja monimutkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Positiivinen ajattelu ja korostunut optimismi on näkyvä aikamme imperatiivi.
Miten suhtautua positiivisuuden vaateeseen?
Lyhyt terapia vastakohtana muun muassa psykoanalyyttiselle suuntaukselle haluaa unohtaa terapoitavan yksilön menneisyyden ja keskittyy lähinnä nykyhetkeen ja opettaa uusia toimintatapoja, joilla luoda parempi elämänhallinta. Onko tämä mahdollista? Miten esimerkiksi 30-vuotias hoidettava voi pyyhkiä pois rankkojen traumojen jäljet ja vaikkapa sotakokemukset?
Työn imun valmentajat korostavat, että työntekijän ja työtiimin kannattaa keskittyä ja rajautua työpaikan positiivisiin eli työimua kohottaviin asioihin. Mitäpä tehdä esimerkiksi: jos teknologia tuo alati uusia keskeytyksiä? Entä: miten olla iloinen ja optimistinen, jos tiimin kasvavat resurssitavoitteet ilman resurssien lisäyksiä, vierittävät joka viikko uusia ”mahdottomia tehtäviä”? Eikö nykytilanteeseen tule tehdä muutoksia ja negatiivisiin asioihin puuttua?
Tuleeko yrityksiä perustaa katteettoman positiivisuuden ja optimismin hengessä, kuten monissa uusyritystapahtumissa korostetaan?
Onko kansallinen yhteiskunta, kuten Suomi, kokonaisuus, jossa kaikkien keskeisten yhteiskuntaryhmien (esim. työnantajat ja työntekijät) tavoitteet ovat samansuuntaisia eli kaikille positiivisia. Esimerkiksi työvoimapula on työnantajalle haitta mutta työntekijöille etu.
Oppi positiivisuuden kaikkivoipaisuudesta on suhteessa ristiriitaiseen ja historialliseen todellisuuteen vääristävä tulkinta ja kehotus.
Yksilön, tiimin ja kansakunnan on parempi olla realisti, joka ottaa huomioon sekä positiiviset että negatiiviset seikat ja on sekä optimisti että pessimisti.
Tätä kirjoitettaessa nyrkkeilijä Riitta Wahlström valmistautuu titteliotteluun realistiesti: ”Käy sitten miten vain. Tämä mua sytyttää”.”