Avainsana: populismi

Voiko poliittinen liike menestyä ja voittaa vaaleja olematta populistinen? Chantal Mouffe vastaa, että ei. Vasemmisto – sekä sosiaalidemokraatit että näitä vasemmalla olevat – voivat lisätä vaikutusvaltaansa vain tarttumalla hetkeen kiinni. Poliittinen momentum on 2000-alun rikkaissa maissa populistinen: uuskapitalismin kehitys on tuottanut eliitin ja kansan syvän ristiriidan, joka tulee ratkaista ytimen. Tähän tarttumalla vasemmisto voi menestyä vasemmistopopulistisena liikkeenä.
Mouffe määrittelee populismin siten, että se tekee eron hallitsevan eliitin ja kansan välille asettuen kansan palvelukseen. Oikeisto- ja vasemmistopopulismi eroavat kuitenkin toisistaan kuin yö ja päivä.
Oikeisto- ja vasemmistopopulismi ovat erilaisia ensinnäkin eliitin määrittelyssä. Oikeistolainen versio populismista koostaa eliitin sekä poliittisesta ja hallinnollisesta eliitistä että moniarvoisuutta painottavasta eliittisivistyneistöstä. Vasemmistopopulismille eliitti rakentuu uusliberalistisessa yhteiskunnassa yhtäällä pääoman edustajista sekä vaihtoehdottomuutta painottavista hallitsevista politiikoista.
Toiseksi oikeistopopulismille kansa koostuu joko kansallisvaltion aidoista kansalaisista tai koko kansakunnasta. Sen mukaan kansaa edustavat vain kansan etua palvelevat poliittiset liikkeet ja puolueet. Vasemmistopopulismille ei ole olemassa yhtenäistä kansaa. Kansa koostuu erilaisista kansalaisryhmistä ja – liikkeistä, joilla millään – ei edes työväenluokalla – ole monopolia ilmentää kansan etua.
Kolmanneksi nämä tulkinnat eroavat siinä, millaisena ne näkevät poliittisen toiminnan luonteen. Oikeistopopulismin mukaan kansan ei tule käyttää valtaa suoraan, vaan oikeistopopulististen puolueiden ja johtajien välityksellä. Vasemmistopopulismin mukaan eri kansaisryhmät edustavat ja vaikuttavat yhteiskuntaan suoraan edustaen itseään.
Mouffe korostaa, että vasemmistopolitiikan tulee ajaa demokratian syventämistä. Demokratia todellisena kansan valtana ei toteudu äänestämällä ”kerran neljässä vuodessa”. Kansalaisryhmät tulee voida päivittäin vaikuttaa omiin asioihinsa. Tällä politiikalla on selvät vastustajat eli globaalin pääoman kasvupakko ja sitä toteuttavat talouselämän ja politiikan johtajat.
Taloudellisesti määräytyneet luokka-asemat eivät kirjoittajan mielestä määrää poliittista ryhmäytymista eikä yksittäisen henkilön poliittista kantaa. Uuskapitalismin eliittiä ja uusliberaalia politiikkaa voivat vastustaa taloudellisesti määräytyneiden ryhmien lisäksi monet muut yhteiskunnalliset ryhmät: kuten esimerkiksi erilaiset vähemmistöt, työttömät, feministit ja ekologiset aktivistit. Vasemmistopolitiikkaa voi ja tulee tehdä sekä luokkalähtökohdista että identiteettipoliittisista kulmista.
Arvostellessaan vasemmistolaista politiikkaa kirjan tekijä painottaa, että politiikassa tunteet on jätetty liian vähälle huomiolle; kun taas oikeistolaiset ovat osanneet tässä hyvin. Mouffen mukaan rationalistiset perustelut ja niihin tukeutuvat poliittiset ohjelmat eivät riitä, vaan tarvitaan toivon ja uskon luomista.
Mielestäni Mouffe esittää lyhyessä ja selkeästi kirjoitetussa kirjassa hyvän poliittisen strategian uudelle vasemmistopolitiikalle: Mitä tehdä, miten toimia ja mihin pyrkiä?
Jos emme halua kannattaa nykymenoa ja emmekä halua olla oikeistopopulisteja, niin olkaamme siis vasemmistopopulisteja.