””Demokratiaa” monet pitävät arvokkaana asiana sekä kansakakuntien että tätä pienempien organisaatioiden rakennepuuna, Mutta: mitä demokratia oikein tarkoittaa ja millainen demokratia on tavoittelemisen arvoinen?
Vallitseva ajattelu eli samaistaa demokratian päätöksentekojärjestelmään, johon kaikki organisaation (esim. yritys tai kansakunta) jäsenet ovat muodollisesti ja periaatteessa oikeutetut osallistumaan salaisten ja yleisten vaalien välityksellä.
Onko tämänkaltainen demokratia todellista kansanvaltaa, jossa jokaisella kansalaisella on käytännössä yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa ympäröivään yhteiskuntaan ja omaa elämäänsä?
Näin ei ole. Ensinnäkin Suomessa ja monissa muissa vastaavissa kapitalistisissa maissa (erityisesti Yhdysvalloissa) äänestämättömät eli nukkuvien puolue on jo monta vuosikymmentä ollut suurin puolue noin 30 – 50 prosentin kannatuksella. Kun näitä äänestämättä jättäneitä on verrattu tutkimuksissa äänestäneisiin Suomessa, on havaittu, että nukkuvat ovat selvästi köyhempiä sekä vähemmän koulutettuja ja verkottuneita kuin äänestäneet.
Toiseksi eduskuntan valta on tämän kaltaisissa demokratioissa sangen rajallinen. Ensinnäkin se ei juurikaan ulotu arkeen työpaikoille ja vaikkapa asumiseen. Demokratia jää tehtaiden ja studioiden portaille. Palkkatyöntekijät tekevät yrityksissä ja muissa työorganisaatioissa Suomen lainsäädännön mukaan työtä työantajan määräysvallan alla. Asuminen taas määräytyy vahvasti grynderien ohjaaman asuntotuotannon ehdoilla tuottaen esimerkiksi ikuisen asuntopulan edullisista ja toimivista asunnoista esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.
Toinen suuri eduskunnan valtaa supistava tekijä on taloudellinen valta. Globaalit kapitalistiset markkinavoimat määrittävät vahvasti millaista yhteiskuntapolitiikkaa eduskunta ja hallitus voivat harjoittaa. Kansainvälisen kilpailukyvyn vaaliminen ja erilaiset talousnormit (mm. talouskurimääräykset ja kestävyysvajelaskelmat) supistavat tältä osin toteutettavaa kansanvaltaa.
Demokratia vaaleihin perustuvana päätöksentekojärjestelmänä on kansanvaltana supistunut liiveihin, vaikka koko puku piti tehdä. Toki vaaleihin perustuva demokratia on sinällään hyvä, mutta riittämätön, todellisen demokratian toteuttamiseksi. Tällä demokratialla tarkoitan jokaisen kansalaisen mahdollisimman tasa-arvoista ja todellista kykyä vaikuttaa yhteisiin asioihin ja omaan elämäänsä myös työpaikoilla, asumisessa, liikenteessä ja muissakin jokapäiväisissä asioissa. Tämä vaatii muutakin kuin median värittämiä – gallupkyselyiden maustamia – vaalispektaakkeleja parin vuoden välein.”
Yhdeksäs käsky: Arvosta ”länttä”
”Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa vuoden vaihteessa kaavailtiin 2020-luvun kulkua. Yksi ennustettu ilmiö on Putinin vetäytyminen Venäjän johdosta, mikä aiheuttanee sen myönteisen seikan, että naapurimaamme muuttuu läntiseksi demokratiaksi ja samalla asialliseksi ja ikäväksikin.
Tämä on esimerkki valtamedian ja yleisen mielipiteen uskomuksesta, jossa ”länsi” tarkoittaa etupäässä hyviä asioita: demokratiaa, oikeusvaltiota, ilmaisuvapautta, yrittämisen vapautta ja kuluttajan oikeuksia ynnä muita länsimaisia arvoja. Onko kaikki vihreää aidan läntisellä puolella?
Lännessä demokratia merkitsee ennen muuta yleisiä ja salaisia vaaleja, joilla valitaan poliittisia päätöksentekijöitä edustamaan kansaa eri päätöselimissä kunnan valtuustosta eduskuntaan. Edustavatko edustajat kansaa vai ovatko he enemmän koulutettuja ja keskimääräistä varakkaampia? Riittääkö kansanvallan takeeksi se, että kansa saa äänestyspaikalla vaikuttaa viisi minuuttia parin vuoden välein? Kuinka paljon eduskunnalla on valtaa markkinavoimiin ja niiden määräämiin talouskehyksiin nähden? Miten suomalaiset voivat vaikuttaa Euroopan Unionin ratkaisuihin, joista enemmistö Suomenkin laista, asetuksista ja muista normeista viime kädessä määräytyy.
Ilmaisu- ja sananvapaus on Suomessa perustuslaissa taattu. Mutta: se on pitkälle muodollinen. Suomen kansalaisilla on käytännössä hyvin erilainen sananvapaus. Esimerkiksi miljardööri ja talousmies Björn Wahlroosilla mielipiteillä on vähintäänkin satakertainen vaikutus verrattuna tamperelaisen vähän koulutusta saaneen pitkäaikaistyöttömän Taavi Takapenkkiläisen purkaukseen vaikkapa YLE:n Kansan radiossa.
Länsimainen vapaus merkitsee negatiivista vapautta eli sitä, että normit kahlitsevat yksilön toimintaa mahdollisimman vähän. Se ei takaa positiivisia oikeuksia esimerkiksi todellista oikeutta kelvolliseen asumiseen ja perusturvaan.
Yrittää saa ja hän saa menestyä; mutta samalla hänen tulee etupäässä yksin kärsiä konkurssin seurauksista. Ylimalkaan työelämässä saa melko vapaana normipaineista pyrkiä eteenpäin; mutta itseensä luottaen kilpaillen alituisesti muiden kanssa
Perheen ja suvun traditiosta ei ole pakko välittää; mutta tämä – mikäli vaihtuvat kaveripiirit eivät tätä korvaa – johtaa helposti yksinäisyyteen, mikä on Suomessa merkittävä terveys- ja hyvinvointiongelma.
Listaa länsimaisten arvojen problemaattisuudesta olisi helppo jatkaa historiallisilla ja tosi suurilla yhteiskunnallisilla muutoksilla. Esimerkiksi länsi on merkinnyt teknologian edistystä ja talouskasvua, samalla kun nämä ovat fossiilitaloudessa tuottaneet ja tuottavat suuria ympäristöongelmia. Lännen varallisuus on siirtomaiden riiston ja uuskolonialismin tuloksena merkinnyt kolmannen maailman köyhyyttä. Länsi on pitkälti lihonut ”Etelän” nälästä.
Onko länsimaisuus niin siunauksellinen asia kuin uskotellaan?”
Kahdeksas käsky: Anna markkinoiden ratkaista
Liberalismin oppeihin kassikoista (esim. A. Smith) uusliberalismin puolesta puhujiin (kuten M. Friedman) on uskottu siihen, että tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvassa kapitalismissa markkinat – tuottajien ja kuluttajien kohtauspaikkana -pitkässä juoksussa saavat aikaan kaikkien kannalta tehokkaimman ja taloudellisimman tuloksen. Markkinat ohjatkoon!
Näin onkin sellaisissa tapauksissa, joissa tasa-arvoisia tuottajia on monta ja kuluttajilla ovat tästä tietoisia ja vapaita sekä kyvykkäitä valitsemaan.
Käytäntö on useimmiten toisenlainen. Kapitalistisessa markkinataloudessa vahvimmat voittavat: syntyy tuottajien oligopoleja ja jopa monopoleja. Suomessa on tällä hetkellä kaksi yksityistä terveysjättiä (Mehiläinen ja Terveystalo), jotka hallitsevat ei-julkista terveys- ja sosiaalipalvelujen tarjontaa. Tämänkaltainen tilanne nostaa kustannuksia mutta tuskin parantaa palvelujen laatua. Monopolitilanne, jossa olisi vain yksi yksityinen tuottaja ja julkinen tilaaja olisi julkista monopoliakin pahempi paikka, koska julkista tuottajaa voitaisiin poliittisesti suunnata yksityistä tuottajaa paremmin ja näkyvämmin.
Markkinat eivät myöskään ratkaise työttömyysongelmaa. Oikeiston ja työnantajien pyrkimys kaiken keinoin (mm. eläkeiän korottaminen, työttömyyskorvausten alentaminen, opiskeluaikojen lyhentäminen) lisätä työvoiman tarjontaa ei ajankaan myötä ime ratkaisevalla tavalla työttömiä töihin. Työvoiman tarjonta ja kysyntä eivät tasapainotu. Näin ei käynyt muun muassa M. Thatcherin johtamassa Britanniassa – yhdessä viime vuosikymmenten uusliberalismin suurimmassa kokeilussa – vaan työttömyys säilyi korkeana.
Taiteessa markkinat enemmäkseen samanlaistavat ja laskevat taidetuotteiden taiteellista arvoa. Ajateltakoon vaikka populaarimusiikkia sekä meillä että maailmalla. Kaunokirjallisuudessa markkinat, etenkin joulumyynnissä, nostavat Suomessa esiin parikymmentä ”best-seller leimalla” varustettua kirjaa; muiden jäädessä taka-alalle.
Onko hyvä antaa markkinoiden ratkaista; kun ajatellaan tehokkuutta, taloudellisuutta, laatua ja innovatiivisuutta?
Arvostelu kirjasta Jalonen: Ayn Rand, Kapitalismin valtiatar
Seitsemäs käsky: Luota tekniikan kehitykseen
”1800- ja 1900-luku merkitsivät tekniikan harppauksellista kehitystä. Energia halpeni, yhteiskunta sähköistyi, liikenne nopeutui ja joukkotiedotusvälineet kehkeytyivät. Nämä ja monet muut tekniset innovaatiot muuttivat arkea, työelämää, taloutta ja koko kulttuuria useimmiten – mutta ei aina, kun otetaan huomioon niiden seurauksena syntyneet mm. ympäristöongelmat ja aseteollisuus – ihmisten kannalta parempaan suuntaan.
Miten on nyt? Uskotko tekniikan edistykseen 2010-luvun lähestyessä loppuaan?
Otetaanpa esimerkiksi kaksi ilmiötä.
Ensinnäkin: miten uusi tekniikka ja teknologia muuttavat työelämää parina seuraavana vuosikymmenenä?
Katoaako vanhoja työpaikkoja ja ammatteja enemmän kuin syntyy uusia?
Vähentääkö uusi tekniikka raskaita ja epäkiinnostavia työtehtäviä vai lisääkö se työn kaavamaistumista?
Lisääntykö vapaus vaiko kontrolli työelämässä?
Onko uusi tekniikka enemmän renki vaiko isäntä?
Toiseksi: miten virtualisaatio muovannee arkea ja elämänmenoa?
Kiristääkö virtuaalisen maailman kasvanut rooli – ja siihen liittyvä vaatimus olla aina läsnä -elämäämme?
Yhdistääkö sosiaalinen media meitä vai luoko se enemmän uusia ja toisistaan yhtä eroavampia ryhmiä ja kuplakulttuureja?
Kadotammeko historian tajun ajankohtaisuuden alttarille uuden mediatekniikan seurauksena?
Pinnallistuuko tietomme koskemaan vain irrallisia ja muodikkaita ilmiötä?
Katoaako syvällisempi tieto ja viisaus?
Uskotko edelleen tekniikan kehitykseen? Vai oletko samaa mieltä kuin Pekka Vahvanen, joka kirjassaan Kone Kaikkivaltias (Atena, 2018) väittää, että digitalisaatio (uuden tekniikan sydän) tuhoaa kaiken meille arvokkaan?”
Kuudes käsky: Anna asiantuntijoiden päättää
Jos Sinulla on henkilökohtaisia ongelmia tai haluat asiantuntijoiden näkemystä yleisiin ongelmiin, niin annatko asiantuntijoiden ratkaista?
Kantani on se, että tämä riippuu asiantuntijoiden perusluonteesta. Asiantuntemus ja sen taustalla olevat tieteet on jaettavissa neljään koriin: 1) Humanistinen asiantuntemus (mm. psykologia, filosofia ja teologia), 2) yhteiskunnallinen asiantuntemus (esim. taloustieteet ja politiikan tutkimus), 3) terveyttä koskeva asiantuntemus (vrt. lääke – ja hoitotiede) ja 4) luontoa ja formaaleja symboleja (mm. kemia, fysiikka).
Elämänkatsomuksellisissa kysymyksissä, kuten uskonnollisissa ja eettisissä valinnoissa, sinun tulee itse päättää. Näin myös vaikkapa psykologisissa ihmissuhdepulmissa. On toki hyvä tutustua asiantuntijoiden luomiin kiinnostavaksi kokemiisi moraaliteorioihin ja psykologisiin elämäntaito-oppaisiin.
Yhteiskunnallisissa kysymyksissä, kuten äänestysvalinnoissa ja muodostaessasi kantaasi talouspolitiikan linjauksiin, on myös perusteltua tukeutua asiantuntijoiden (esim. tutkijat sekä talous- ja politiikkatoimittajat) näkemyksiin. Tässä yhteydessä muista se, että ei ole olemassa vaikkapa puolueetonta talousasiantuntemusta, vaan tutkijoilla ja toimittajilla on aina omat sidonnaisuutensa koulukuntiin ja organisaatioihin (tutkimusorganisaatiot ja mediatalot). Tämäntyyppisissä kysymyksissä sinun tulisi itse muodostaa kantasi eikä antaa esimerkiksi äänestyksissä asiantuntijoiden rakentamien vaalikoneiden ratkaista.
Terveyskysymyksissä päävastuu siirtyy asiantuntijoille (lääkärit ja hoitajat) ja mieluiten virallisen lääke- ja hoitotieteen edustajille. Älä siis luota, omaan potilaskokemukseesi tai ns. vaihtoehtoisiin parantamismetodeihin.
Tietyissä luontoa koskevissa dilemmoissa, kuten vaikkapa monet fysikaaliset ja kemialliset riskitekijät, sinun on usein pakko luottaa asiantuntijoihin ja tutkimuksiin, koska omat aistihavaintosi eivät riitä arvioimaan tilanteen vaarallisuutta. Näin esimerkiksi tiettyjen myrkkyjen ja määrätyn tasoisen radioaktiivisuuden suhteen. Anna – varauksin – riskiasiantuntijoiden ratkaista.
Siispä anna asiantuntijoille päättäjän rooli tietyntyyppisten ongelmien ratkaisujen suhteen; mutta hyödynnä asiantuntijoita neuvoantajina ja taustoittajina toisen laatuisten pulmien kohdalla.
Viides käsky: Pitäydy tosiasioissa
Parisen vuotta sitten alkoi kummallinen keskustelu ”totuuden jälkeisestä” ajasta. Debatti on outoa. Totuuden aikaa ei ole koskaan ollut. Esimerkiksi 1900-luvulla mm. uskonnot, poliittinen propaganda, yritysten pr-toiminta ja mainonta sekä militaristien viholliskuvat ovat usein syrjäyttäneet totuuden ja tosiasiat.
Ne, jotka vaativat totuuden paluuta, uskovat ”objektiiviseen” mediaan ja tieteeseen. He korostavat puolueettomuutta ja halua etsiä totuutta faktoissa pitäytyen.
Tämä ei toteudu käytännössä. Tosiasiat sinällään eivät takaa totuutta. Väittämät voidaan jakaa emävalheisiin, valheisiin ja puolivalheisiin (osatotuuksiin).
Emävalhe perustuu virheellisiin (mahdollisesti keksittyihin) tosiasioihin sekä loogisesti virheelliseen päättelyyn. Valheita voi olla kahdenlaisia. Ensinnäkin ne voivat perustua vääriin faktoihin. Toiseksi valheiden johtopäätökset voivat – tukeutuen oikeissa tosiasioissa- olla johdetut loogisesti virheellisellä ja tarkoitushakuisella tavalla.
Emävalheen ja valheen voivat toimittajat ja tutkijat, totuuden virallisina valvojina, toki paljastaa. Tässä siis tosiasioissa pitäytyminen on tärkeää.
Puolivalheen eli osatotuuden arviointi on edellistä kiperämpää. Näin siksi, että jopa oikeista tosiasioista oikealla tavalla vedetyt johtopäätökset ovat aina tulkinnallisia ja intressisidonnaisia. Esimerkiksi lähes kaikki talousasioita ja talouspolitiikkaa koskevat väittämät ovat aina vain osatotuuksia ja kietoutuvat ryhmäetuihin.
Jos vaikkapa lähtökohtaisesti tulkitaan, että kapitalistinen markkinatalous on kaikille ryhmille siunauksellista, niin voidaan ”puolueettomasti” esittää, ”markkinat ratkaisevat ” ja ”talous on pidettävä kunnossa”. Näin talouden mustaa laatikkoa ei avata ja tätä kautta pyritään turvaamaan se, että talouden hyödyt jakautuvat eriarvoisesti vaikkapa siten, että pieni oligarkia (1 % aikuisista) saa yli puolet tuloista. Tähän lähtökohtaan tukeutuvat väitteet- silloinkin kun ne pitäytyvät tosiasioissa – ovat vain osatotuuksia (puolivalheita).
Talouskysymyksiä koskevat väitteet on mahdollista perustaa myös konfliktinäkökulmaan. Tällöin oletetaan, että eri ryhmien (esim. työnantajat/ palkansaajat ja tuottajat/kuluttajat) edut ovat monesti vastakkaisia. Kaikki taloutta käsittelevät väittämät ajavat lopulta tietyn ryhmän intressiä. Hyvän talousjournalismin ja -tutkimuksen tulee paljasta tämä sidonnaisuus ja tätä kautta selittää osatotuuden (puolivalheen)luonne.
Neljäs käsky: Ryhdy yrittäjäksi
”Yritä yrittäjänä, jos:
1) Jos sinulla on sisäinen pakko toteuttaa yritysideasi.
2) Jos se on ainut mahdollisuus tavoitella kohtuullista toimeentuloa.
3) Jos haaveilet eläkkeelle siirtymisestä 45 vuotiaana.
Älä perusta yritystä, jos:
1) Jos sinulla on mahdollisuus saada palkan- tai palkkioiden saajana jotakuinkin sama toimeentulotaso kuin yrittäjänä.
2) Ellei sinulla ole vähintään 20 000 euroa säästöjä mahdollista yrittäjyyden jäkeistä elämää varten.
3) Jos pidät ihmissuhteita ja (sekä) harrastuksia tärkeimpinä asioina kuin yrittämistä.”
Kolmas käsky: Arvosta vapautta?
3. KÄSKY
Arvosta vapautta
Edesmennyt äitini tapasi sanoa, että ”Suomihan on vapaa maa”. Tätä ilmausta hän käytti silloin, kun hän teki omaperäisen ja normeista poikkeavan valinnan. Vapaus merkitsi hänelle vapautta termin negatiivisessa merkityksessä eli vapautta pakon ja sääntöjen määräämän teon vastakohtana.
Mitä vapaus merkitsee tavalliselle suomalaisille? Mikä on vapauden arvo?
Aloitan kysymyksiin vastaamisen pohtimalla työn tekijän (joko palkkatyöntekijänä tai yrittäjänä) vapautta? Tässä yhteydessä ääripäät ovat yhtäällä hyvässä työmarkkina-asemassa oleva asiantuntija (esimerkiksi erikoislääkäri) ja toisaalla vain peruskoulun käynyt ja työkokemusta omaamaton pitkäaikaistyötön. Ensin mainittu voi halutessaan saada tai perustaa kuukaudessa työpaikan jotakuinkin mistä paikkakunnalta tahansa Suomessa. Viimeksi mainitun mahdollisuudet saada toimeentulon takaavaa työtä haluamaltaan paikkakunnalta ovat kiven takana. Toisilla on enemmän ja toisilla vähemmän vapautta.
Entä mielipiteen vapaus Suomessa. Huonon kirjallisen ja suullisen ilmaisutaidon omaava henkilö, etenkin jos hänellä ei ole hyviä suhteita vaikutusvaltaisiin tahoihin (esimerkiksi jonkun ”mediatalon” johtajaan), saa kyllä olla mitä mieltä tahansa jostakin asiasta. Edellyttäen, että hänellä on kohtuulliset digitaaliset taidot, hän voi toki vaikkapa Facebookissa tai Twitterissa julkistaa kannanottonsa. Mutta; kun verrataan tämän mielipiteen vaikutusta vaikkapa pääministerin tai Koneen johtajan julkiseen mielipiteen ilmaukseen, niin ero on kuin päivällä ja yöllä. Vertauskuvallisesti toisella on vapaus nukkua Seinen siltojen alla; kun toinen majoittuu halutessaan Pariisin parhaimpaan hotelliin.
Lopputulemana olen sitä mieltä, että vapautta ei varauksetta kannata palvoa, vaikkakin on hyvä, että esimerkiksi Suomessa vain rajallisesti valvotaan sananvapautta ja ihmisillä on ainakin periaatteessa vapaus valita työpaikka tai perustaa yritys. Sekä mielipiteen vapaus että vapaus työmarkkinoilla jakautuvat todellisuudessa eri väestöryhmillä hyvin eriarvoisesti.
Vapaus on abstrakti ja monitulkinnainen seikka. Kuten tunnettu vapauden filosofi Isaiah Berlin kirjoitti suomennetussa kirjassaan Vapaus, ihmisyys ja historia: ”Kunhan ihmisen määritelmää muokataan riittävästi, vapaus saadaan tarkoittamaan aivan mitä tahansa muokkaaja haluaa.”
ONNISTUUKO POLITIIKKA ILMAN POPULISMIA?Arvio teoksesta Chantal Mouffe: For a Left Populism.Verso: 2018
Voiko poliittinen liike menestyä ja voittaa vaaleja olematta populistinen? Chantal Mouffe vastaa, että ei. Vasemmisto – sekä sosiaalidemokraatit että näitä vasemmalla olevat – voivat lisätä vaikutusvaltaansa vain tarttumalla hetkeen kiinni. Poliittinen momentum on 2000-alun rikkaissa maissa populistinen: uuskapitalismin kehitys on tuottanut eliitin ja kansan syvän ristiriidan, joka tulee ratkaista ytimen. Tähän tarttumalla vasemmisto voi menestyä vasemmistopopulistisena liikkeenä.
Mouffe määrittelee populismin siten, että se tekee eron hallitsevan eliitin ja kansan välille asettuen kansan palvelukseen. Oikeisto- ja vasemmistopopulismi eroavat kuitenkin toisistaan kuin yö ja päivä.
Oikeisto- ja vasemmistopopulismi ovat erilaisia ensinnäkin eliitin määrittelyssä. Oikeistolainen versio populismista koostaa eliitin sekä poliittisesta ja hallinnollisesta eliitistä että moniarvoisuutta painottavasta eliittisivistyneistöstä. Vasemmistopopulismille eliitti rakentuu uusliberalistisessa yhteiskunnassa yhtäällä pääoman edustajista sekä vaihtoehdottomuutta painottavista hallitsevista politiikoista.
Toiseksi oikeistopopulismille kansa koostuu joko kansallisvaltion aidoista kansalaisista tai koko kansakunnasta. Sen mukaan kansaa edustavat vain kansan etua palvelevat poliittiset liikkeet ja puolueet. Vasemmistopopulismille ei ole olemassa yhtenäistä kansaa. Kansa koostuu erilaisista kansalaisryhmistä ja – liikkeistä, joilla millään – ei edes työväenluokalla – ole monopolia ilmentää kansan etua.
Kolmanneksi nämä tulkinnat eroavat siinä, millaisena ne näkevät poliittisen toiminnan luonteen. Oikeistopopulismin mukaan kansan ei tule käyttää valtaa suoraan, vaan oikeistopopulististen puolueiden ja johtajien välityksellä. Vasemmistopopulismin mukaan eri kansaisryhmät edustavat ja vaikuttavat yhteiskuntaan suoraan edustaen itseään.
Mouffe korostaa, että vasemmistopolitiikan tulee ajaa demokratian syventämistä. Demokratia todellisena kansan valtana ei toteudu äänestämällä ”kerran neljässä vuodessa”. Kansalaisryhmät tulee voida päivittäin vaikuttaa omiin asioihinsa. Tällä politiikalla on selvät vastustajat eli globaalin pääoman kasvupakko ja sitä toteuttavat talouselämän ja politiikan johtajat.
Taloudellisesti määräytyneet luokka-asemat eivät kirjoittajan mielestä määrää poliittista ryhmäytymista eikä yksittäisen henkilön poliittista kantaa. Uuskapitalismin eliittiä ja uusliberaalia politiikkaa voivat vastustaa taloudellisesti määräytyneiden ryhmien lisäksi monet muut yhteiskunnalliset ryhmät: kuten esimerkiksi erilaiset vähemmistöt, työttömät, feministit ja ekologiset aktivistit. Vasemmistopolitiikkaa voi ja tulee tehdä sekä luokkalähtökohdista että identiteettipoliittisista kulmista.
Arvostellessaan vasemmistolaista politiikkaa kirjan tekijä painottaa, että politiikassa tunteet on jätetty liian vähälle huomiolle; kun taas oikeistolaiset ovat osanneet tässä hyvin. Mouffen mukaan rationalistiset perustelut ja niihin tukeutuvat poliittiset ohjelmat eivät riitä, vaan tarvitaan toivon ja uskon luomista.
Mielestäni Mouffe esittää lyhyessä ja selkeästi kirjoitetussa kirjassa hyvän poliittisen strategian uudelle vasemmistopolitiikalle: Mitä tehdä, miten toimia ja mihin pyrkiä?
Jos emme halua kannattaa nykymenoa ja emmekä halua olla oikeistopopulisteja, niin olkaamme siis vasemmistopopulisteja.